Varhaiskirkon naisteologeja
TT Anni Maria Laato Åbo Akademi
Alustus Priscilla-päivänä 8.11.2003 Turussa
Jos ylipäätään voidaan puhua teologeista aikana, jolloin ei vielä ollut teologikoulutusta eikä edes sanaa ‘teologi’ sen nykyisessä merkityksessä, voidaan puhua myös naisteologeista. Tunnemme nimeltä useita naisia, jotka syventyivät teologisiin kysymyksiin ja toimivat aktiivisesti kirkossa. Heitä oli tietysti paljon enemmänkin. Se onkin ensimmäinen pointtini: meitä on aina ollut.
Otan nyt esille muutamia asioita naisteologeista, sekä sellaista mikä tuntuu tutulta että vieraampia asioita. Vaikka nykyään usein korostetaankin antiikin ja nyky-yhteiskunnan samankaltaisuutta, on kuitenkin muistettava, että maailmankuva oli silloin toinen kuin nykyään. Kristityt elivät omassa yhteiskunnassaan, joka tietysti vaikutti heihin. Kristinusko muutti käsitystä naisesta, mutta kyllä isiltä silti löytyy välillä aika patriarkaalista tekstiä. Joskus isät itse tajusivat olevansa kahden kulttuurin välissä. Hieronymus kirjoittaa Marcella Roomalaisesta näin:
Lukija, joka ei kuulu uskovien joukkoon, saattaa nauraa, kun kehun naisia. Mutta jos he muistaisivat niitä hurskaita naisia Herramme Vapahtajan seurassa, jotka auttoivat häntä, ja kolmea Mariaa ristin juurella ... syyttäisivät he ennemminkin itseään ylimielisyydestä kuin meitä typeryydestä, kun me mittaamme ansioita mielen laadun emmekä sukupuolen mukaan”
Lähteitä on vähän, ja nekin melkein kaikki miesten kirjoittamia
Keskityn nyt noin vuosiin 200-400 ja niihin naisteologeihin, jotka toimivat apostolisen kirkon sisällä. Kirkon ulkopuolella - gnostilaisissa ja montanolaisissa ryhmissä - naisilla saattoi olla merkittäviäkin tehtäviä, joista voitte lukea lisää esimerkiksi netistä
http://www.stoa.org/diotima/
http://www.stoa.org/dio-bin/diobib?bible
http://gbgm-umc.org/umw/corinthians/womenlinks.stm
Meillä ei ole mitenkään liikaa lähteitä, joissa puhutaan naisteologeista. Naisten kirjoittamia teologisia tekstejä vielä vähemmän, vaikka tiedämme, että niitä on ollut olemassa. Esimerkiksi Augustinuksen, Hieronymuksen ja Johannes Chrysostomoksen kirjeenvaihdoista naisten kanssa on useimmiten vain puolet tallella - miesten kirjeet. Kyllä niistäkin silti saa tietoa toisestakin osapuolesta! Tutkimuksessa on myös suhtauduttu kriittisesti teksteihin, joissa miesteologi kirjoittaa naisteologin puheita - mistä me tiedämme referoiko hän oikein? - Palaamme tähän problematiikkaan Makrinan kohdalla.
Ongelmallisia ovat myöskin martyyrien ja pyhien elämäkerrat. Ne seurasivat usein antiikin esikuvia - mistä tiedämme, mikä oli totta ja mitä vain kuului sanoa? Selvä ero esikristillisiin teksteihin on ainakin siinä, että kun ne käsittelivät enemmän ulkoista elämänkaarta, kristilliset tekstit keskittyivät ihmisen sisäiseen elämään.
Tämä kaikki ei tarkoita sitä, ettemme tietäisi mitään varhaiskirkon naisteologeista. Tekstejä on kuitenkin olemassa, ja viime aikoina on kehitetty metodeja niiden kriittiseen tutkimiseen.
Kahvinkeittäjiä?
Varhaiskirkossa naiset toimivat diakonissoina, auttoivat naisten ja lasten kasteen suorittamisessa, pitivät huolta köyhistä ja sairaista. Aikana, jolloin ei vielä ollut kirkkorakennuksia, seurakunta kokoontui usein yksityiskodeissa. Tiedämme useita rikkaita naisia, jotka avasivat kotinsa seurakunnalle. Näille paikoille rakennettiin sitten kirkkoja, jotka edelleen kantavat talon omistajan nimeä (ns tituli-kirkot). Esimerkiksi Roomassa Aventinus-kukkulalla on edelleen upea ja tyylikäs S. Sabina, luultavasti Sabinan kodin paikalla; S.Prisca samalla kukkulalla on saanut nimensä UT:ssa mainitusta Priscillasta - legendan mukaan hänen kotinsa oli siinä paikassa. Aventinuksella asui palatsissaan myös Marcella-niminen rikas daami, joka antoi omaisuutensa köyhille ja kirkolle ja perusti kotiinsa askeettinaisten yhteisön. Emme tiedä, millaisia tehtäviä näillä naisilla oli, joitten kotona seurakunta kokoontui. Eräs tutkija on arvellut, että “they were not just serving coffee and cookies”.
Useimmat naiset, jotka tunnemme nimeltä, olivat joko marttyyreita tai sitten rikkaita, hyvinkoulutettuja askeetteja. Tavallisemmista naisista tiedämme varsin vähän. Tilanne on kuitenkin sama miesten kohdalla, kyllä kirkkoisätkin olivat enimmäkseen korkeasti koulutettuja ja joillakin oli yhteyksiä poliittiseen eliittiin. Asketismi taas levisi kirkossa 300-400-luvuilla nopeasti.
Marttyyrit
Suuri osa nimeltä tunnetuista kristityistä ennen Konstantinuksen aikaa on marttyyrejä. Kaikki elivät vainojen uhan alla, vaikka vainot enimmäkseen olivatkin paikallisia ja ajoittaisia. Naisia tunnemme suunnilleen yhtä paljon kuin miehiä, ja heidät kuvataan yhtä urheiksi ja kestäviksi. Ensimmäisten tunnettujen naismarttyyrien joukossa ovat kuusi naista pohjois-afrikkalaisesta Scillin kaupungista, jotka vuonna 180 vangittiin ja joita kuulusteltiin Carthagossa. Roomalainen virkamies yritti ylipuhua heidät kieltämään uskonsa, jolloin Donata vastasi: “Kunnioitamme keisaria keisarina, mutta pelkäämme Jumalaa” ja Vestia sanoi: “olen kristitty”, Secunda: “mikä olen, se tahdonkin olla”. (Passio sanctorum Scillitanorum). 177 Lyonin vainoissa kärsivät urhoollisesti esimerkiksi Blandina ja Biblis.
Kuuluisin ja laajoin kuvaus naismarttyyreista on vuodelta 203 Pohjois-Afrikasta Perpetuan ja Felicitaksen marttyyrio.. Kehyskertomuksen on kirjoittanut joku muu, ehkä Tertullianus, mutta tekstin keskiosaa, Perpetuan päiväkirjaa, pidetään Perpetuan kirjoittamana. Perpetua oli yläluokan nainen, 22-vuotias pienen lapsen imettävä äiti, Felicitas hänen palvelijansa. Felicitas odotti lasta ja synnytti vankilassa pienen tyttären. Kertomuksessa on paljon henkilökohtaisia yksityiskohtia, esimerkiksi miten Perpetua kokee vankilassa olemisen ja eron vauvastaan, tai miten hän areenalla villipetojen edessä haluaa hiuspinnin, kun tukka meni sekaisin (ettei näyttäisi surevalta; tukan repiminen auki oli surun merkki). Perpetua kuvataan aktiiviseksi, rohkeaksi ja määrätietoiseksi. Hän lohduttaa ja rohkaisee muista, laulaa virsiä ja kirjoittaa päiväkirjaa. Hän keskustelee isänsä kanssa, joka kyynelsilmin yrittää saada hänet luopumaan uskostaan. Kuolemassakin hän on aktiivinen: kun gladiaattorioppilas ei oikein osu oikeaan kohtaan, Perpetua itse siirtää miekkaa kaulalleen (vapaaehtoisesta marttyyriudesta ja itsemurhasta näkyy varhaisissa teksteissä erilaisia näkemyksiä. Yleisesti kumpikin tuomittiin.).
Perpetua näki vankilassa kolme näkyä, jotka hän kirjoitti muistiin. Niiden tarkoituksena oli lohduttaa ja rohkaista tulevan kärsimyksen aikana ja antaa teologinen tulkinta tapahtuvalle. Lue teksti:
http://www.fordham.edu/halsall/source/perpetua.html
tai: Svenskt patristiskt bibliotek , Bd 2 : Martyrer & helgon: Artos 2000
Askeetit
Asketismin ideaali levisi kirkossa 300-luvulta lähtien. Ajatuksena oli yksin tai ryhmässä omistautua hartauselämälle ja raamatunluvulle. Taustalla on myös hellenistinen ajatus hengen paremmuudesta ruumiiseen nähden - ruumista kurittamalla voi puhdistaa ajatuksiaan.
Naisille askeesi tarjosi roomalaisesta yhteiskunnasta puuttuneen mahdollisuuden elää sosiaalisesti hyväksyttävää, itsenäistä elämää naimattomana. Luostarissa tai kodissaan askeetti voi keskittyä opiskeluun ja hartauselämään. Lähes aina varhaiskirkon naiset toimivat myös köyhien ja sairaiden parissa.
Kirkkoisät eivät aina pidä naisia erityisen järkevinä. Askeetit ovat poikkeus, heidät kuvataan usein oppineina ja älykkäinä ihmisinä, jotka keskustelevat vaikeistakin teologisista kysymyksistä. Antiikissa saatettiin kuitenkin joskus naista - viisautta, sofiaa - käyttää kirjallisena välineenä “ajattelun apuna” (Peter Brown); kaikkea, mitä on naisten suuhun laitettu, ei voidan varmuudella pitää naisten sanomana. Esimerkiksi Makrina, jonka expressis verbis sanotaan opiskelleen vain pyhiä kirjoituksia, käyttää filosofian terminologiaa keskustellessaan veljensä Gregoriuksen kanssa.
Paula Bethehemiläinen (347-404) oli viiden lapsen äiti, joka leskeksi jäätyään rupesi elämään askeettina. Tyttärensä Eustochiumin kanssa hän matkusti Betlehemiin, jossa Hieronymus asui ja perusti sinne luostarin.
Melania vanhempi (ca 341-410) oli rikas ja oppinut rouva, joka niinikään perusti luostareita. Kerrotaan hänen lukeneen kolme miljoonaa säettä Origenesta 7-8 kertaa. Origeneen opit tekivät Melaniastakin vähän arveluttavan Hieronymuksen silmissä.
Melania nuorempi (383-439), rikas hänkin, rupesi askeetiksi miehensä ja lastensa kuoltua. Hän pakeni Visigoottien takia Roomasta Afrikkaan, jossa hän tutustui Augustinukseen.
Olympias (361-410) oli sukua keisarille, rikas ja kaunis. Lyhyen avioliiton jälkeen hänestä tuli diakonissa Konstantinopolissa. Hän oli Gregorius Nyssalaiselle “kuin tytär” ja Johannes Chrysostomoksen ystävä ja sielunhoitaja.
Marcella Roomalainen (325-410), josta onkin jo pariin otteeseen puhuttu, perusti luostarin Aventinukselle palatsiinsa. Kun Visigootit 410 Roomaa ryöstäessään tulivat sinne, he eivät ensin uskoneet, että hienossa palatsissa asunut rouva olisi köyhä. Marcellan kerrotaan iloinneen siitä, että gootit löysivät hänet köyhänä, eivätkä tehdeet hänestä köyhää. Marcella oli kirjeenvaihdossa Hieronymuksen kanssa ja keskusteli raamatunkääntämisestä ja -tulkinnasta. Hän osasi kreikkaa ja hepreaa. Kun Origeneen De principiis käännettiin latinaksi ja se saavutti suosiota Roomassa, Marcella nousi vastustamaan sitä. Marcellan elämäkerta on julkaistu ruotsiksi.
Svenskt patristiskt bibliotek , Bd 2 : Martyrer & helgon: Artos 2000
Makrina (327-379) on ehkä tunnetuin naisteologi. Hän oli Basileios Suuren ja Gregorius Nyssalaisen isosisko, askeetti ja luostarinperustaja. Gregorius on kirjoittanut hänen elämäkertansa ja keskustelun jonka he kävivät “sielusta ja ylösnousemuksesta”. Mikä voisi tehdä Gregoriuksen kuvaukset pari vuotta aiemmin kuolleesta isosiskostaan luotettaviksi tai vähemmän luotettaviksi? - Voi olla, että Gregorius käyttää sisartaan kirjallisena apuvälineenä, mutta voi myös olla, että hän oikeasti arvosti isosiskoaan niin, että Makrina vaikutti hänen teologiaansa eikä päinvastoin.
Gregorius av Nyssa: Den heliga Makrinas liv & Om själen och uppståndelsen
Makrinasta saa kuvan, että hänellä oli vaikutusvaltaa sekä pikkuveljiinsä että muutenkin. Kun Basileios (ennen kuin hänestä oli tullut Suuri) tuli kotiin opiskelupaikkakunnaltaan, näki Makrina että hänestä oli tullut liian ylpeä, ja pisti pojan järjestykseen. Gregorius keskusteli isosiskon kanssa monta kertaa, vielä kuolinvuoteellaan Makrina neuvoi ja lohdutti veljeään.
Egeria ja Monnica
Egeria oli 300-luvulla elänyt luultavasti espanjalainen daami, joka teki pyhiinvaellusmatkan Palestiinaan ja kirjoitti säilyneen kuvauksen matkastaan.
http://go.owu.edu/~o5medww/egeria/
Monnica (ca 331-387) ei ollut mikään teologi sanan varsinaisessa mielessä, vaan kristitty äiti. Hänen poikansa Augustinus kertoo hänestä lämpimästi teoksessaan “Tunnustukset” ja muissakin teksteissään. Augustinuksen kulkiessa vuosikausia harhateillä Monnica ei koskaan antanut periksi, vaan rukoili poikansa puolesta ja yritti puhua hänelle ja saada muutkin toimimaan. Vuosien kuluttua hän sai nähdä Augustinuksen kääntyvän kristityksi.
Augustinus kuvaa Monnicaa energikseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi. Kun muut riitelivät, yritti Monnica aina saada rauhan aikaiseksi. Hän tuli jopa hyvin toimeen anoppinsa kanssa, mitä Augustinus erityisesti ihailee (!).
Niiden vuosien aikana, kun Monnica oli huolissaan Augustinuksesta, hän sai kaksi vastausta. Ensimmäinen oli uni, toinen keskustelu piispan kanssa.
Lue Conf 3,11-12
Augustinus kertoo myös kiinnostavan yksityiskohdan Monican ajasta Milanossa. Kun areiolainen keisarinna Justina vainosi katolista seurakuntaa ja sen piispaa Ambrosiusta, kristityt kokoontuivat kirkkoon idästä tulleen uuden tavan mukaan rukoilemaan, valvomaan ja laulamaan virsiä.
Augustinuksen kääntymisen jälkeen äiti ja poika päättivät palata Afrikkaan. Matkalla Monnica sairastui Ostiassa, Rooman satamakaupungissa. Vähän ennen kuolemaansa Monnica keskusteli Augustinuksen kanssa ikkunan ääressä (sitä taloa näytetään edelleen). Keskustelu, jonka Augustinus kuvaa Conf 9,10, kuuluu maailmankirjallisuuden klassikoihin.
Mitä siis tiedämme?
Sen lisäksi, mitä olemme nähneet, oli naisteologeilla ja kaikilla kristityillä naisilla suurempi vaikutus kristinuskon leviämiseen, kuin mitä yleensä ajatellaan. Virallisissa dokumenteissa ja kirkkoisien teksteissä ei näy se työ, mitä naiset kasvattajia, kouluttajina, sielunhoitajina, keskustelijoina ja diakonian alalla tekivät. He avasivat kotinsa seurakunnalle ja osoittivat vieraanvaraisuutta, keskustelivat raamatunkäännöksisistä ja kristologiasta, levittivät evankeliumia ja välittivät traditiota. Kaikkina aikoina on ollut teoloiasta kiinostuneita naisia ja he ovat löytäneet kanavia toimia teologeina.
Voimme myös leikkiä ajatuksella, emmekä kuitenkaan saa tietää, kuinka paljon naisteologit kirkkoisien ympärillä itse asiassa vaikuttivat heidän teologiaansa - Monnica äitinä, Makrina isosiskona ja luostarinjohtajana, Melaniat, Olympias ja Paula teologisilla keskusteluillaan erityisesti Hieronymuksen kanssa.
Alustus Priscilla-päivänä 8.11.2003 Turussa
Jos ylipäätään voidaan puhua teologeista aikana, jolloin ei vielä ollut teologikoulutusta eikä edes sanaa ‘teologi’ sen nykyisessä merkityksessä, voidaan puhua myös naisteologeista. Tunnemme nimeltä useita naisia, jotka syventyivät teologisiin kysymyksiin ja toimivat aktiivisesti kirkossa. Heitä oli tietysti paljon enemmänkin. Se onkin ensimmäinen pointtini: meitä on aina ollut.
Otan nyt esille muutamia asioita naisteologeista, sekä sellaista mikä tuntuu tutulta että vieraampia asioita. Vaikka nykyään usein korostetaankin antiikin ja nyky-yhteiskunnan samankaltaisuutta, on kuitenkin muistettava, että maailmankuva oli silloin toinen kuin nykyään. Kristityt elivät omassa yhteiskunnassaan, joka tietysti vaikutti heihin. Kristinusko muutti käsitystä naisesta, mutta kyllä isiltä silti löytyy välillä aika patriarkaalista tekstiä. Joskus isät itse tajusivat olevansa kahden kulttuurin välissä. Hieronymus kirjoittaa Marcella Roomalaisesta näin:
Lukija, joka ei kuulu uskovien joukkoon, saattaa nauraa, kun kehun naisia. Mutta jos he muistaisivat niitä hurskaita naisia Herramme Vapahtajan seurassa, jotka auttoivat häntä, ja kolmea Mariaa ristin juurella ... syyttäisivät he ennemminkin itseään ylimielisyydestä kuin meitä typeryydestä, kun me mittaamme ansioita mielen laadun emmekä sukupuolen mukaan”
Lähteitä on vähän, ja nekin melkein kaikki miesten kirjoittamia
Keskityn nyt noin vuosiin 200-400 ja niihin naisteologeihin, jotka toimivat apostolisen kirkon sisällä. Kirkon ulkopuolella - gnostilaisissa ja montanolaisissa ryhmissä - naisilla saattoi olla merkittäviäkin tehtäviä, joista voitte lukea lisää esimerkiksi netistä
http://www.stoa.org/diotima/
http://www.stoa.org/dio-bin/diobib?bible
http://gbgm-umc.org/umw/corinthians/womenlinks.stm
Meillä ei ole mitenkään liikaa lähteitä, joissa puhutaan naisteologeista. Naisten kirjoittamia teologisia tekstejä vielä vähemmän, vaikka tiedämme, että niitä on ollut olemassa. Esimerkiksi Augustinuksen, Hieronymuksen ja Johannes Chrysostomoksen kirjeenvaihdoista naisten kanssa on useimmiten vain puolet tallella - miesten kirjeet. Kyllä niistäkin silti saa tietoa toisestakin osapuolesta! Tutkimuksessa on myös suhtauduttu kriittisesti teksteihin, joissa miesteologi kirjoittaa naisteologin puheita - mistä me tiedämme referoiko hän oikein? - Palaamme tähän problematiikkaan Makrinan kohdalla.
Ongelmallisia ovat myöskin martyyrien ja pyhien elämäkerrat. Ne seurasivat usein antiikin esikuvia - mistä tiedämme, mikä oli totta ja mitä vain kuului sanoa? Selvä ero esikristillisiin teksteihin on ainakin siinä, että kun ne käsittelivät enemmän ulkoista elämänkaarta, kristilliset tekstit keskittyivät ihmisen sisäiseen elämään.
Tämä kaikki ei tarkoita sitä, ettemme tietäisi mitään varhaiskirkon naisteologeista. Tekstejä on kuitenkin olemassa, ja viime aikoina on kehitetty metodeja niiden kriittiseen tutkimiseen.
Kahvinkeittäjiä?
Varhaiskirkossa naiset toimivat diakonissoina, auttoivat naisten ja lasten kasteen suorittamisessa, pitivät huolta köyhistä ja sairaista. Aikana, jolloin ei vielä ollut kirkkorakennuksia, seurakunta kokoontui usein yksityiskodeissa. Tiedämme useita rikkaita naisia, jotka avasivat kotinsa seurakunnalle. Näille paikoille rakennettiin sitten kirkkoja, jotka edelleen kantavat talon omistajan nimeä (ns tituli-kirkot). Esimerkiksi Roomassa Aventinus-kukkulalla on edelleen upea ja tyylikäs S. Sabina, luultavasti Sabinan kodin paikalla; S.Prisca samalla kukkulalla on saanut nimensä UT:ssa mainitusta Priscillasta - legendan mukaan hänen kotinsa oli siinä paikassa. Aventinuksella asui palatsissaan myös Marcella-niminen rikas daami, joka antoi omaisuutensa köyhille ja kirkolle ja perusti kotiinsa askeettinaisten yhteisön. Emme tiedä, millaisia tehtäviä näillä naisilla oli, joitten kotona seurakunta kokoontui. Eräs tutkija on arvellut, että “they were not just serving coffee and cookies”.
Useimmat naiset, jotka tunnemme nimeltä, olivat joko marttyyreita tai sitten rikkaita, hyvinkoulutettuja askeetteja. Tavallisemmista naisista tiedämme varsin vähän. Tilanne on kuitenkin sama miesten kohdalla, kyllä kirkkoisätkin olivat enimmäkseen korkeasti koulutettuja ja joillakin oli yhteyksiä poliittiseen eliittiin. Asketismi taas levisi kirkossa 300-400-luvuilla nopeasti.
Marttyyrit
Suuri osa nimeltä tunnetuista kristityistä ennen Konstantinuksen aikaa on marttyyrejä. Kaikki elivät vainojen uhan alla, vaikka vainot enimmäkseen olivatkin paikallisia ja ajoittaisia. Naisia tunnemme suunnilleen yhtä paljon kuin miehiä, ja heidät kuvataan yhtä urheiksi ja kestäviksi. Ensimmäisten tunnettujen naismarttyyrien joukossa ovat kuusi naista pohjois-afrikkalaisesta Scillin kaupungista, jotka vuonna 180 vangittiin ja joita kuulusteltiin Carthagossa. Roomalainen virkamies yritti ylipuhua heidät kieltämään uskonsa, jolloin Donata vastasi: “Kunnioitamme keisaria keisarina, mutta pelkäämme Jumalaa” ja Vestia sanoi: “olen kristitty”, Secunda: “mikä olen, se tahdonkin olla”. (Passio sanctorum Scillitanorum). 177 Lyonin vainoissa kärsivät urhoollisesti esimerkiksi Blandina ja Biblis.
Kuuluisin ja laajoin kuvaus naismarttyyreista on vuodelta 203 Pohjois-Afrikasta Perpetuan ja Felicitaksen marttyyrio.. Kehyskertomuksen on kirjoittanut joku muu, ehkä Tertullianus, mutta tekstin keskiosaa, Perpetuan päiväkirjaa, pidetään Perpetuan kirjoittamana. Perpetua oli yläluokan nainen, 22-vuotias pienen lapsen imettävä äiti, Felicitas hänen palvelijansa. Felicitas odotti lasta ja synnytti vankilassa pienen tyttären. Kertomuksessa on paljon henkilökohtaisia yksityiskohtia, esimerkiksi miten Perpetua kokee vankilassa olemisen ja eron vauvastaan, tai miten hän areenalla villipetojen edessä haluaa hiuspinnin, kun tukka meni sekaisin (ettei näyttäisi surevalta; tukan repiminen auki oli surun merkki). Perpetua kuvataan aktiiviseksi, rohkeaksi ja määrätietoiseksi. Hän lohduttaa ja rohkaisee muista, laulaa virsiä ja kirjoittaa päiväkirjaa. Hän keskustelee isänsä kanssa, joka kyynelsilmin yrittää saada hänet luopumaan uskostaan. Kuolemassakin hän on aktiivinen: kun gladiaattorioppilas ei oikein osu oikeaan kohtaan, Perpetua itse siirtää miekkaa kaulalleen (vapaaehtoisesta marttyyriudesta ja itsemurhasta näkyy varhaisissa teksteissä erilaisia näkemyksiä. Yleisesti kumpikin tuomittiin.).
Perpetua näki vankilassa kolme näkyä, jotka hän kirjoitti muistiin. Niiden tarkoituksena oli lohduttaa ja rohkaista tulevan kärsimyksen aikana ja antaa teologinen tulkinta tapahtuvalle. Lue teksti:
http://www.fordham.edu/halsall/source/perpetua.html
tai: Svenskt patristiskt bibliotek , Bd 2 : Martyrer & helgon: Artos 2000
Askeetit
Asketismin ideaali levisi kirkossa 300-luvulta lähtien. Ajatuksena oli yksin tai ryhmässä omistautua hartauselämälle ja raamatunluvulle. Taustalla on myös hellenistinen ajatus hengen paremmuudesta ruumiiseen nähden - ruumista kurittamalla voi puhdistaa ajatuksiaan.
Naisille askeesi tarjosi roomalaisesta yhteiskunnasta puuttuneen mahdollisuuden elää sosiaalisesti hyväksyttävää, itsenäistä elämää naimattomana. Luostarissa tai kodissaan askeetti voi keskittyä opiskeluun ja hartauselämään. Lähes aina varhaiskirkon naiset toimivat myös köyhien ja sairaiden parissa.
Kirkkoisät eivät aina pidä naisia erityisen järkevinä. Askeetit ovat poikkeus, heidät kuvataan usein oppineina ja älykkäinä ihmisinä, jotka keskustelevat vaikeistakin teologisista kysymyksistä. Antiikissa saatettiin kuitenkin joskus naista - viisautta, sofiaa - käyttää kirjallisena välineenä “ajattelun apuna” (Peter Brown); kaikkea, mitä on naisten suuhun laitettu, ei voidan varmuudella pitää naisten sanomana. Esimerkiksi Makrina, jonka expressis verbis sanotaan opiskelleen vain pyhiä kirjoituksia, käyttää filosofian terminologiaa keskustellessaan veljensä Gregoriuksen kanssa.
Paula Bethehemiläinen (347-404) oli viiden lapsen äiti, joka leskeksi jäätyään rupesi elämään askeettina. Tyttärensä Eustochiumin kanssa hän matkusti Betlehemiin, jossa Hieronymus asui ja perusti sinne luostarin.
Melania vanhempi (ca 341-410) oli rikas ja oppinut rouva, joka niinikään perusti luostareita. Kerrotaan hänen lukeneen kolme miljoonaa säettä Origenesta 7-8 kertaa. Origeneen opit tekivät Melaniastakin vähän arveluttavan Hieronymuksen silmissä.
Melania nuorempi (383-439), rikas hänkin, rupesi askeetiksi miehensä ja lastensa kuoltua. Hän pakeni Visigoottien takia Roomasta Afrikkaan, jossa hän tutustui Augustinukseen.
Olympias (361-410) oli sukua keisarille, rikas ja kaunis. Lyhyen avioliiton jälkeen hänestä tuli diakonissa Konstantinopolissa. Hän oli Gregorius Nyssalaiselle “kuin tytär” ja Johannes Chrysostomoksen ystävä ja sielunhoitaja.
Marcella Roomalainen (325-410), josta onkin jo pariin otteeseen puhuttu, perusti luostarin Aventinukselle palatsiinsa. Kun Visigootit 410 Roomaa ryöstäessään tulivat sinne, he eivät ensin uskoneet, että hienossa palatsissa asunut rouva olisi köyhä. Marcellan kerrotaan iloinneen siitä, että gootit löysivät hänet köyhänä, eivätkä tehdeet hänestä köyhää. Marcella oli kirjeenvaihdossa Hieronymuksen kanssa ja keskusteli raamatunkääntämisestä ja -tulkinnasta. Hän osasi kreikkaa ja hepreaa. Kun Origeneen De principiis käännettiin latinaksi ja se saavutti suosiota Roomassa, Marcella nousi vastustamaan sitä. Marcellan elämäkerta on julkaistu ruotsiksi.
Svenskt patristiskt bibliotek , Bd 2 : Martyrer & helgon: Artos 2000
Makrina (327-379) on ehkä tunnetuin naisteologi. Hän oli Basileios Suuren ja Gregorius Nyssalaisen isosisko, askeetti ja luostarinperustaja. Gregorius on kirjoittanut hänen elämäkertansa ja keskustelun jonka he kävivät “sielusta ja ylösnousemuksesta”. Mikä voisi tehdä Gregoriuksen kuvaukset pari vuotta aiemmin kuolleesta isosiskostaan luotettaviksi tai vähemmän luotettaviksi? - Voi olla, että Gregorius käyttää sisartaan kirjallisena apuvälineenä, mutta voi myös olla, että hän oikeasti arvosti isosiskoaan niin, että Makrina vaikutti hänen teologiaansa eikä päinvastoin.
Gregorius av Nyssa: Den heliga Makrinas liv & Om själen och uppståndelsen
Makrinasta saa kuvan, että hänellä oli vaikutusvaltaa sekä pikkuveljiinsä että muutenkin. Kun Basileios (ennen kuin hänestä oli tullut Suuri) tuli kotiin opiskelupaikkakunnaltaan, näki Makrina että hänestä oli tullut liian ylpeä, ja pisti pojan järjestykseen. Gregorius keskusteli isosiskon kanssa monta kertaa, vielä kuolinvuoteellaan Makrina neuvoi ja lohdutti veljeään.
Egeria ja Monnica
Egeria oli 300-luvulla elänyt luultavasti espanjalainen daami, joka teki pyhiinvaellusmatkan Palestiinaan ja kirjoitti säilyneen kuvauksen matkastaan.
http://go.owu.edu/~o5medww/egeria/
Monnica (ca 331-387) ei ollut mikään teologi sanan varsinaisessa mielessä, vaan kristitty äiti. Hänen poikansa Augustinus kertoo hänestä lämpimästi teoksessaan “Tunnustukset” ja muissakin teksteissään. Augustinuksen kulkiessa vuosikausia harhateillä Monnica ei koskaan antanut periksi, vaan rukoili poikansa puolesta ja yritti puhua hänelle ja saada muutkin toimimaan. Vuosien kuluttua hän sai nähdä Augustinuksen kääntyvän kristityksi.
Augustinus kuvaa Monnicaa energikseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi. Kun muut riitelivät, yritti Monnica aina saada rauhan aikaiseksi. Hän tuli jopa hyvin toimeen anoppinsa kanssa, mitä Augustinus erityisesti ihailee (!).
Niiden vuosien aikana, kun Monnica oli huolissaan Augustinuksesta, hän sai kaksi vastausta. Ensimmäinen oli uni, toinen keskustelu piispan kanssa.
Lue Conf 3,11-12
Augustinus kertoo myös kiinnostavan yksityiskohdan Monican ajasta Milanossa. Kun areiolainen keisarinna Justina vainosi katolista seurakuntaa ja sen piispaa Ambrosiusta, kristityt kokoontuivat kirkkoon idästä tulleen uuden tavan mukaan rukoilemaan, valvomaan ja laulamaan virsiä.
Augustinuksen kääntymisen jälkeen äiti ja poika päättivät palata Afrikkaan. Matkalla Monnica sairastui Ostiassa, Rooman satamakaupungissa. Vähän ennen kuolemaansa Monnica keskusteli Augustinuksen kanssa ikkunan ääressä (sitä taloa näytetään edelleen). Keskustelu, jonka Augustinus kuvaa Conf 9,10, kuuluu maailmankirjallisuuden klassikoihin.
Mitä siis tiedämme?
Sen lisäksi, mitä olemme nähneet, oli naisteologeilla ja kaikilla kristityillä naisilla suurempi vaikutus kristinuskon leviämiseen, kuin mitä yleensä ajatellaan. Virallisissa dokumenteissa ja kirkkoisien teksteissä ei näy se työ, mitä naiset kasvattajia, kouluttajina, sielunhoitajina, keskustelijoina ja diakonian alalla tekivät. He avasivat kotinsa seurakunnalle ja osoittivat vieraanvaraisuutta, keskustelivat raamatunkäännöksisistä ja kristologiasta, levittivät evankeliumia ja välittivät traditiota. Kaikkina aikoina on ollut teoloiasta kiinostuneita naisia ja he ovat löytäneet kanavia toimia teologeina.
Voimme myös leikkiä ajatuksella, emmekä kuitenkaan saa tietää, kuinka paljon naisteologit kirkkoisien ympärillä itse asiassa vaikuttivat heidän teologiaansa - Monnica äitinä, Makrina isosiskona ja luostarinjohtajana, Melaniat, Olympias ja Paula teologisilla keskusteluillaan erityisesti Hieronymuksen kanssa.