Priscilla, eksegeesi
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Oli syksy 50 jKr. Yli kaksi vuosikymmentä oli jo vierähtänyt Jeesuksen ylösnousemuksesta. Paavali oli sinä aikana ehtinyt kokea uskomattoman paljon: ensin hän oli osallistunut kiihkeän vihan vallassa kristittyjen vainoon, sitten kohdannut Jeesuksen Damaskon tiellä ja kääntynyt kristityksi. Sen jälkeen hän oli elänyt kolme vuotta erämaassa, tehnyt työrupeaman Antiokian seurakunnassa ja ensimmäisen lähetysmatkansa Vähään Aasiaan. Vuonna 50 oli toinenkin lähetysmatka jo pitkällä menossa. Oltiin Euroopan puolella, Kreikassa.
Paavali lähti sitten Ateenasta ja meni Korinttiin. Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan. He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen ja jäi työskentelemään heidän kanssaan, sillä heillä oli yhteinen ammatti; he olivat teltantekijöitä (Apt.18:1-3).
Näin alkaa kuvaus Paavalin pitkäaikaisesta ystävyydestä Aquilan ja Priscillan kanssa. Meille ei kerrota, missä vaiheessa tämä pariskunta oli kääntynyt kristityksi: tapahtuiko se jo Vähän Aasian Pontoksessa, missä he olivat syntyneet, vaiko Italiassa, minne he olivat muuttaneet, vaiko vasta maanpaossa Kreikassa.
Paavali viipyi Korintin suurkaupungissa kokonaista puolitoista vuotta. Päivällä hän teki evankelioimistyötä, mutta yön synkkinä hetkinä hän hankki jokapäiväistä leipäänsä ompelemalla telttoja. (Materiaali oli muuten kilikialaista karvakangasta, Paavalin syntymäkaupungin Tarson tuotetta.) Ilo oli varmaan molemminpuolinen, kun apostoli löysi kaksi maanmiestään ja oman ammattikuntansa jäsentä, jotka kutsuivat hänet kotiinsa asumaan. On merkille pantavaa, että myös Priscilla oli opetellut teltantekijän ammatin. Se todistanee paitsi pariskunnan lapsettomuudesta myös vaimon aloitekyvystä.
Paavalin oli luonnollisesti paljon rattoisampi ommella telttoja yhdessä pontoslaisten kanssa kuin yksin. Siinä oli hyvää aikaa sekä tutustua toisiinsa että keskustella Raamatun tulkinnasta ja kristillisestä dogmatiikasta. Paavali ei suinkaan karkottanut Priscaa (millä lempinimellä hän Priscillaa aina kutsui) pois kuulomatkan päästä aloittaessaan dogmatiikan oppitunnit. Ei, vaimo sai opiskella "koko kurssin", ja hänestä tulikin sitten vähintään yhtä innokas evankelista ja pätevä teologi kuin miehestäänkin.
Korintissa juutalaiset nostattivat virkavallan kristittyjä vastaan. Syntyi monenlaisia rettelöitä. Lopulta Paavali päätti jatkaa matkaansa. Hän läksi purjehtimaan kohti Vähää Aasiaa, ja Priscilla miehineen liittyi matkaseurueeseen mukaan. (Tässä vaiheessa vaimon nimi esiintyykin Apostolien teoissa jo ensimmäisenä.) Niin oli hyviksi ystäviksi tultu, ettei millään olisi raaskittu erota. Efesossa kuitenkin eron hetki koitti, kun Paavali jatkoi matkaansa Kesarean kautta Jerusalemiin. Pontoslaiset jäivät sen sijaan Efesoon hoitamaan sikäläistä kristittyjen ryhmää (Apt.18:18-19).
Juuri tuohon aikaan Efesoon ilmestyi kuuluisa juutalaiskristitty evankelista nimeltä Apollos. Hän oli loistava puhuja ja suorastaan hehkui pyhää intoa julistaessaan Jeesusta kaupungin synagogassa. Aquila ja hänen vaimonsa istuivat kuuntelemassa Apolloksen saarnaa ja tajusivat kauhukseen, ettei mies tuntenut ollenkaan kristillistä kastetta. Hänelle kaste oli vain samanlainen parannuksen teon merkki kuin Johannes Kastajalle aikoinaan.
Luukas kertoo kauniisti, että "Priscilla ja Aquila ottivat Apolloksen huostaansa ja perehdyttivät hänet tarkemmin Jumalan tiehen" (Apt.19:25). Pontoslaiset avasivat ovensa ja sydämensä Apollokselle kuten olivat avanneet Paavalillekin. On aivan selvää, että Priscilla opetti suurelle saarnamiehelle kristillistä kasteoppia siinä missä miehensäkin. Paavalin dogmatiikan opetus ei ollut mennyt hukkaan hänenkään kohdallaan.
"Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen" (Apt.2:38).
Tämähän on ollut kristillinen kasteoppi aina helluntaipäivästä lähtien: että kaste välittää syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen. Johannes kastoi vedellä ne, jotka olivat tunnustaneet syntinsä, mutta Pyhän Hengen antaa vasta Jeesuksen nimessä suoritettu vesikaste.
Itse ajattelen hiljaisessa mielessäni, että Priscillan vaikutus tuossa tilanteessa saattoi olla jopa ratkaiseva. Usein suurten saarnamiesten on perin vaikeaa ottaa vastaan neuvoja ja kritiikkiä toinen toisiltaan, mutta - kas kummaa - naisen suusta he saattavat kuunnella samat asiat suuttumatta. Oli miten oli, Apollos muutti mieltään kasteopista ja hänestä tuli voimallinen kristinuskon puolestapuhuja loppuiäkseen.
Paavali tapasi rakkaat ystävänsä jälleen kolmannella lähetysmatkallaan. Silloin hän viipyi Efesossa kolme kuukautta ja lähetti sieltä kirjeen Korintin seurakunnalle. Menossa oli ilmeisesti vuosi 54 jKr."Aasian maakunnan seurakunnat lähettävät teille terveisensä. Myös Aquila ja Prisca ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta lähettävät teille paljon terveisiä Herran nimeen" (1 Kor 16:19).
Ensimmäistä kertaa Uusi testamentti kutsuu nyt kotikokousta seurakunnaksi. Lapseton pariskunta oli antanut paitsi elämänsä myös kotinsa Jumalan käyttöön, ja heidän olohuoneestaan oli siis tullut myös kirkkosali. Lapsettomuuden suru oli muuttunut armolahjaksi. Vaimolla oli täsmälleen yhtä suuret mahdollisuudet evankelioimistyöhön kuin miehelläänkin ja myös siihen tarvittava armolahja. Luomiskertomuksen ilmausta lainataksemme voimme sanoa, että Priscilla oli miehelleen täsmälleen "sopiva apu".
Kuluu taas muutama vuosi. Paavali kirjoittaa kirjettä Rooman seurakunnalle, jota hän ei ole koskaan nähnyt. Viimeiseen lukuun hän liittää lämpimät terveisensä niille seurakunnan jäsenille, joihin on tutustunut maailmaa kiertäessään. Lista alkaa - yllätys yllätys - Priscalla ja Aquilalla, jotka tällä välin ovat muuttaneet Vähästä Aasiasta takaisin Italiaan, tarkemmin sanottuna sen pääkaupunkiin Roomaan. Pariskunnan kotona kokoontuu jälleen seurakunta.Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Jeesuksen Kristuksen palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat. Sanokaa terveisiä myös heidän kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle (Room.16:3-5a).
Paavali kiittää julkisessa kirjeessään ystäviään kahdesta asiasta: He (myös Prisca!) ovat olleet Paavalin työtovereita Kristuksen palveluksessa, ja he (myös Prisca!) ovat panneet henkensä alttiiksi apostolin tähden. Efesossa Paavali oli ilmeisesti joutunut johonkin vaaratilanteeseen, josta Aquila ja hänen vaimonsa olivat hänet pelastaneet oman henkensä uhalla. Siitä kaikki pakanaseurakunnat olivat heille kiitoksen velkaa. Huomaamme, että tässä vaiheessa koko senaikainen kristillinen kirkko tuntee tämän pariskunnan ja pitää heitä molempia suuressa arvossa.
Viimeisessä kirjeessään vuosikymmentä myöhemmin Paavali mainitsee vielä kerran rakkaat ystävänsä. Noita rivejä kirjoittaessaan vanha apostoli tietää lähtölaskentansa jo alkaneen. Hän viruu Rooman vankilassa kuolemantuomio silmiensä edessä eikä voi olla varma, näkeekö ystäviään enää koskaan täällä maan päällä. Ehkä nämä sanat jäävätkin hänen viimeiseksi viestikseen heille: "Sano terveisiä Priscalle ja Aquilalle..." Näin vanha apostoli kirjoittaa Timoteukselle. Taas kerran ovat nämä kaksi päässeet listan kärjille ja Prisca suorastaan ykkössijalle (2 Tim 4:19). Vuosiluku on kuusikymmentäluvun puolenvälin paikkeilla.
Voimme vain aavistaa, mitä Priscan ystävyys merkitsi vanhalle ja vainotulle apostolille puolentoista vuosikymmenen aikana. Nimenomaan sellaisen naisen ystävyys ja rakkaus, jolla oli samat teologiset intressit kuin hänellä itselläänkin.
Kuusi kertaa Aquila ja Priscilla mainitaan Raamatussa, joista neljä kertaa vaimon nimi ensin. Luukas kutsuu Priscillaa aina koko nimellä, Paavali lempinimellä.
(Ajoitukset kirjasta: Carson, Moo, Morris: An Introduction to the New Testament.)
Oli syksy 50 jKr. Yli kaksi vuosikymmentä oli jo vierähtänyt Jeesuksen ylösnousemuksesta. Paavali oli sinä aikana ehtinyt kokea uskomattoman paljon: ensin hän oli osallistunut kiihkeän vihan vallassa kristittyjen vainoon, sitten kohdannut Jeesuksen Damaskon tiellä ja kääntynyt kristityksi. Sen jälkeen hän oli elänyt kolme vuotta erämaassa, tehnyt työrupeaman Antiokian seurakunnassa ja ensimmäisen lähetysmatkansa Vähään Aasiaan. Vuonna 50 oli toinenkin lähetysmatka jo pitkällä menossa. Oltiin Euroopan puolella, Kreikassa.
Paavali lähti sitten Ateenasta ja meni Korinttiin. Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan. He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen ja jäi työskentelemään heidän kanssaan, sillä heillä oli yhteinen ammatti; he olivat teltantekijöitä (Apt.18:1-3).
Näin alkaa kuvaus Paavalin pitkäaikaisesta ystävyydestä Aquilan ja Priscillan kanssa. Meille ei kerrota, missä vaiheessa tämä pariskunta oli kääntynyt kristityksi: tapahtuiko se jo Vähän Aasian Pontoksessa, missä he olivat syntyneet, vaiko Italiassa, minne he olivat muuttaneet, vaiko vasta maanpaossa Kreikassa.
Paavali viipyi Korintin suurkaupungissa kokonaista puolitoista vuotta. Päivällä hän teki evankelioimistyötä, mutta yön synkkinä hetkinä hän hankki jokapäiväistä leipäänsä ompelemalla telttoja. (Materiaali oli muuten kilikialaista karvakangasta, Paavalin syntymäkaupungin Tarson tuotetta.) Ilo oli varmaan molemminpuolinen, kun apostoli löysi kaksi maanmiestään ja oman ammattikuntansa jäsentä, jotka kutsuivat hänet kotiinsa asumaan. On merkille pantavaa, että myös Priscilla oli opetellut teltantekijän ammatin. Se todistanee paitsi pariskunnan lapsettomuudesta myös vaimon aloitekyvystä.
Paavalin oli luonnollisesti paljon rattoisampi ommella telttoja yhdessä pontoslaisten kanssa kuin yksin. Siinä oli hyvää aikaa sekä tutustua toisiinsa että keskustella Raamatun tulkinnasta ja kristillisestä dogmatiikasta. Paavali ei suinkaan karkottanut Priscaa (millä lempinimellä hän Priscillaa aina kutsui) pois kuulomatkan päästä aloittaessaan dogmatiikan oppitunnit. Ei, vaimo sai opiskella "koko kurssin", ja hänestä tulikin sitten vähintään yhtä innokas evankelista ja pätevä teologi kuin miehestäänkin.
Korintissa juutalaiset nostattivat virkavallan kristittyjä vastaan. Syntyi monenlaisia rettelöitä. Lopulta Paavali päätti jatkaa matkaansa. Hän läksi purjehtimaan kohti Vähää Aasiaa, ja Priscilla miehineen liittyi matkaseurueeseen mukaan. (Tässä vaiheessa vaimon nimi esiintyykin Apostolien teoissa jo ensimmäisenä.) Niin oli hyviksi ystäviksi tultu, ettei millään olisi raaskittu erota. Efesossa kuitenkin eron hetki koitti, kun Paavali jatkoi matkaansa Kesarean kautta Jerusalemiin. Pontoslaiset jäivät sen sijaan Efesoon hoitamaan sikäläistä kristittyjen ryhmää (Apt.18:18-19).
Juuri tuohon aikaan Efesoon ilmestyi kuuluisa juutalaiskristitty evankelista nimeltä Apollos. Hän oli loistava puhuja ja suorastaan hehkui pyhää intoa julistaessaan Jeesusta kaupungin synagogassa. Aquila ja hänen vaimonsa istuivat kuuntelemassa Apolloksen saarnaa ja tajusivat kauhukseen, ettei mies tuntenut ollenkaan kristillistä kastetta. Hänelle kaste oli vain samanlainen parannuksen teon merkki kuin Johannes Kastajalle aikoinaan.
Luukas kertoo kauniisti, että "Priscilla ja Aquila ottivat Apolloksen huostaansa ja perehdyttivät hänet tarkemmin Jumalan tiehen" (Apt.19:25). Pontoslaiset avasivat ovensa ja sydämensä Apollokselle kuten olivat avanneet Paavalillekin. On aivan selvää, että Priscilla opetti suurelle saarnamiehelle kristillistä kasteoppia siinä missä miehensäkin. Paavalin dogmatiikan opetus ei ollut mennyt hukkaan hänenkään kohdallaan.
"Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen" (Apt.2:38).
Tämähän on ollut kristillinen kasteoppi aina helluntaipäivästä lähtien: että kaste välittää syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen. Johannes kastoi vedellä ne, jotka olivat tunnustaneet syntinsä, mutta Pyhän Hengen antaa vasta Jeesuksen nimessä suoritettu vesikaste.
Itse ajattelen hiljaisessa mielessäni, että Priscillan vaikutus tuossa tilanteessa saattoi olla jopa ratkaiseva. Usein suurten saarnamiesten on perin vaikeaa ottaa vastaan neuvoja ja kritiikkiä toinen toisiltaan, mutta - kas kummaa - naisen suusta he saattavat kuunnella samat asiat suuttumatta. Oli miten oli, Apollos muutti mieltään kasteopista ja hänestä tuli voimallinen kristinuskon puolestapuhuja loppuiäkseen.
Paavali tapasi rakkaat ystävänsä jälleen kolmannella lähetysmatkallaan. Silloin hän viipyi Efesossa kolme kuukautta ja lähetti sieltä kirjeen Korintin seurakunnalle. Menossa oli ilmeisesti vuosi 54 jKr."Aasian maakunnan seurakunnat lähettävät teille terveisensä. Myös Aquila ja Prisca ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta lähettävät teille paljon terveisiä Herran nimeen" (1 Kor 16:19).
Ensimmäistä kertaa Uusi testamentti kutsuu nyt kotikokousta seurakunnaksi. Lapseton pariskunta oli antanut paitsi elämänsä myös kotinsa Jumalan käyttöön, ja heidän olohuoneestaan oli siis tullut myös kirkkosali. Lapsettomuuden suru oli muuttunut armolahjaksi. Vaimolla oli täsmälleen yhtä suuret mahdollisuudet evankelioimistyöhön kuin miehelläänkin ja myös siihen tarvittava armolahja. Luomiskertomuksen ilmausta lainataksemme voimme sanoa, että Priscilla oli miehelleen täsmälleen "sopiva apu".
Kuluu taas muutama vuosi. Paavali kirjoittaa kirjettä Rooman seurakunnalle, jota hän ei ole koskaan nähnyt. Viimeiseen lukuun hän liittää lämpimät terveisensä niille seurakunnan jäsenille, joihin on tutustunut maailmaa kiertäessään. Lista alkaa - yllätys yllätys - Priscalla ja Aquilalla, jotka tällä välin ovat muuttaneet Vähästä Aasiasta takaisin Italiaan, tarkemmin sanottuna sen pääkaupunkiin Roomaan. Pariskunnan kotona kokoontuu jälleen seurakunta.Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Jeesuksen Kristuksen palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat. Sanokaa terveisiä myös heidän kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle (Room.16:3-5a).
Paavali kiittää julkisessa kirjeessään ystäviään kahdesta asiasta: He (myös Prisca!) ovat olleet Paavalin työtovereita Kristuksen palveluksessa, ja he (myös Prisca!) ovat panneet henkensä alttiiksi apostolin tähden. Efesossa Paavali oli ilmeisesti joutunut johonkin vaaratilanteeseen, josta Aquila ja hänen vaimonsa olivat hänet pelastaneet oman henkensä uhalla. Siitä kaikki pakanaseurakunnat olivat heille kiitoksen velkaa. Huomaamme, että tässä vaiheessa koko senaikainen kristillinen kirkko tuntee tämän pariskunnan ja pitää heitä molempia suuressa arvossa.
Viimeisessä kirjeessään vuosikymmentä myöhemmin Paavali mainitsee vielä kerran rakkaat ystävänsä. Noita rivejä kirjoittaessaan vanha apostoli tietää lähtölaskentansa jo alkaneen. Hän viruu Rooman vankilassa kuolemantuomio silmiensä edessä eikä voi olla varma, näkeekö ystäviään enää koskaan täällä maan päällä. Ehkä nämä sanat jäävätkin hänen viimeiseksi viestikseen heille: "Sano terveisiä Priscalle ja Aquilalle..." Näin vanha apostoli kirjoittaa Timoteukselle. Taas kerran ovat nämä kaksi päässeet listan kärjille ja Prisca suorastaan ykkössijalle (2 Tim 4:19). Vuosiluku on kuusikymmentäluvun puolenvälin paikkeilla.
Voimme vain aavistaa, mitä Priscan ystävyys merkitsi vanhalle ja vainotulle apostolille puolentoista vuosikymmenen aikana. Nimenomaan sellaisen naisen ystävyys ja rakkaus, jolla oli samat teologiset intressit kuin hänellä itselläänkin.
Kuusi kertaa Aquila ja Priscilla mainitaan Raamatussa, joista neljä kertaa vaimon nimi ensin. Luukas kutsuu Priscillaa aina koko nimellä, Paavali lempinimellä.
(Ajoitukset kirjasta: Carson, Moo, Morris: An Introduction to the New Testament.)