Ilotyttö moralistin päivällisillä
Esimerkki naisesta, joka oli rikkonut räikeästi Jumalan käskyjä vastaan: Kesken Jeesuksen kunniaksi järjestettyjen juhlapäivällisten tunkeutuu fariseus Simonin ovesta sisälle kaupungin ilotyttö. Hän suuntaa kulkunsa kohti sitä paikkaa, jossa kunniavieras ruokailee puolittain makuuasennossa. Yhtäkkiä nainen purskahtaa rajuun itkuun. Kyynelet putoilevat vieraan jaloille kuin vesisade. Ilotyttö avaa mukanaan tuomansa alabasteripullon ja alkaa voidella Jeesuksen jalkoja. Eikä vain voitele, vaan myös suutelee niitä yhä uudelleen. Jalat eivät ole puhtaat, koska isäntä on jostakin syystä unohtanut suorittaa asiaankuuluvan tervetulopesun. Niinpä nainen puhdistaa Jeesuksen likaiset jalat käyttäen pesuaineena kyyneliään, suudelmiaan ja mukanaan tuomaansa voidetta.
Mutta millä kuivata kostuneet jalat? Yhtäkkiä nainen irrottaa hiusneulansa ja levähdyttää tukkansa auki kaikkien nähden. Sitten hän alkaa kuivata hiuksillaan nasaretilaisen rabbin jalkoja. Vieraat vetäisevät henkeä kauhistuksesta. Sillä jos on jotakin, mitä juutalainen nainen ei koskaan tee miesten edessä, niin se on hiusten paljastaminen.
Mikä tilanne! Yhdeksänkymmentä yhdeksän miestä sadasta kiemurtelisi vaivaantuneena tuollaisessa käsittelyssä. Miettisi mielessään, miten päästä mokomasta naisihmisestä mahdollisimman nopeasti eroon. Pelkäisi, mitä toiset ajattelevat. Pohtisi kuumeisesti, miten kasvojen menetyksestä voisi vielä kunnialla selvitä.
Ei niin Jeesus! Hän ottaa ilotytön rakkaudenosoitukset vastaan kuin ne olisivat maailman luonnollisin asia.
Isäntä Simon sen sijaan on järkyttynyt. Jos tuollainen nainen olisi koskenut häneen sormenpäälläänkään, hän olisi kavahtanut tätä kuin käärmettä. Vetäytynyt pois ja huutanut palvelijoilleen, että heittävät mokoman porton talosta ulos. Simon ei voi ymmärtää, miksi Jeesus toimii niin kuin toimii. Hänen mielestään voidaan nyt katsoa todistetuksi, ettei Jeesus ole mikään oikea profeetta.
Mutta nainen itkee yhä Vapahtajan jalkojen juuressa – itkee pitkästä aikaa. Itkee tuhottua elämäänsä, itkee lapsuuttaan, nuoruuttaan, itkee sitä päivää, kun joku hänet vietteli ensimmäistä kertaa. (Ehkä se mies jopa istuu kunnioitettuna kansalaisena Simonin päivällisillä.) Itkee niitä kertoja, kun miehet kohtelivat häntä kuin jalkarättiä. Itkee niitä muistoja, kun hän itse haavoitti toisia: vanhempiaan, sisaruksiaan, lastaan, miehiä, heidän vaimoaan, heidän lapsiaan...
Niin, mutta ennen kaikkea nainen itkee sitä, että Jeesus ottaa vastaan hänen kyyneleensä, hänen suudelmansa, hänen rakkautensa. Niin pitkälle kuin hän muistaa, ovat hänen kosketustaan tarvinneet vain pahat miehet, eivät pyhät. Ja nyt Jeesus, tuo kaikkein pyhin ja kaikkein paras, pitää hänen suudelmiaan merkkinä siitä, että hän, kaupungin ilotyttö, on saanut syntinsä anteeksi.
Nainen kuulee, miten Jeesus puolustaa häntä Simonin edessä ja antaa hänelle julkisen synninpäästön: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Ensimmäistä kertaa elämässään hän nyt tuntee olevansa täydellisesti hyväksytty. Juuri siksi hänen ei enää tarvitsekaan jatkaa tuhoisaa elämäntapaansa. ”Uskosi on sinut pelastanut. Mene rauhassa”, sanoo Jeesus hänelle hyvästiksi. Juuri nämä sanat tahtoo Jeesus sanoa sinullekin, joka tätä kirjaa luet.
Siihen sitä vasta miestä tarvitaankin, että osaa käsitellä tuollaisen tilanteen arvokkaasti, rakkaudella, nolostumatta ja haavoittamatta ihmistä, joka on jo valmiiksi haavoitettu. Jeesus osasi sen taidon – ja osaa vielä tänäkin päivänä. Sillä yksi Messiaan tehtävistähän on särkyneiden sydänten sitominen.(Luuk.7:36-50).
Mutta millä kuivata kostuneet jalat? Yhtäkkiä nainen irrottaa hiusneulansa ja levähdyttää tukkansa auki kaikkien nähden. Sitten hän alkaa kuivata hiuksillaan nasaretilaisen rabbin jalkoja. Vieraat vetäisevät henkeä kauhistuksesta. Sillä jos on jotakin, mitä juutalainen nainen ei koskaan tee miesten edessä, niin se on hiusten paljastaminen.
Mikä tilanne! Yhdeksänkymmentä yhdeksän miestä sadasta kiemurtelisi vaivaantuneena tuollaisessa käsittelyssä. Miettisi mielessään, miten päästä mokomasta naisihmisestä mahdollisimman nopeasti eroon. Pelkäisi, mitä toiset ajattelevat. Pohtisi kuumeisesti, miten kasvojen menetyksestä voisi vielä kunnialla selvitä.
Ei niin Jeesus! Hän ottaa ilotytön rakkaudenosoitukset vastaan kuin ne olisivat maailman luonnollisin asia.
Isäntä Simon sen sijaan on järkyttynyt. Jos tuollainen nainen olisi koskenut häneen sormenpäälläänkään, hän olisi kavahtanut tätä kuin käärmettä. Vetäytynyt pois ja huutanut palvelijoilleen, että heittävät mokoman porton talosta ulos. Simon ei voi ymmärtää, miksi Jeesus toimii niin kuin toimii. Hänen mielestään voidaan nyt katsoa todistetuksi, ettei Jeesus ole mikään oikea profeetta.
Mutta nainen itkee yhä Vapahtajan jalkojen juuressa – itkee pitkästä aikaa. Itkee tuhottua elämäänsä, itkee lapsuuttaan, nuoruuttaan, itkee sitä päivää, kun joku hänet vietteli ensimmäistä kertaa. (Ehkä se mies jopa istuu kunnioitettuna kansalaisena Simonin päivällisillä.) Itkee niitä kertoja, kun miehet kohtelivat häntä kuin jalkarättiä. Itkee niitä muistoja, kun hän itse haavoitti toisia: vanhempiaan, sisaruksiaan, lastaan, miehiä, heidän vaimoaan, heidän lapsiaan...
Niin, mutta ennen kaikkea nainen itkee sitä, että Jeesus ottaa vastaan hänen kyyneleensä, hänen suudelmansa, hänen rakkautensa. Niin pitkälle kuin hän muistaa, ovat hänen kosketustaan tarvinneet vain pahat miehet, eivät pyhät. Ja nyt Jeesus, tuo kaikkein pyhin ja kaikkein paras, pitää hänen suudelmiaan merkkinä siitä, että hän, kaupungin ilotyttö, on saanut syntinsä anteeksi.
Nainen kuulee, miten Jeesus puolustaa häntä Simonin edessä ja antaa hänelle julkisen synninpäästön: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Ensimmäistä kertaa elämässään hän nyt tuntee olevansa täydellisesti hyväksytty. Juuri siksi hänen ei enää tarvitsekaan jatkaa tuhoisaa elämäntapaansa. ”Uskosi on sinut pelastanut. Mene rauhassa”, sanoo Jeesus hänelle hyvästiksi. Juuri nämä sanat tahtoo Jeesus sanoa sinullekin, joka tätä kirjaa luet.
Siihen sitä vasta miestä tarvitaankin, että osaa käsitellä tuollaisen tilanteen arvokkaasti, rakkaudella, nolostumatta ja haavoittamatta ihmistä, joka on jo valmiiksi haavoitettu. Jeesus osasi sen taidon – ja osaa vielä tänäkin päivänä. Sillä yksi Messiaan tehtävistähän on särkyneiden sydänten sitominen.(Luuk.7:36-50).