Partnerin vaihtaja
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Viisi avoliittoa takana, kuudes menossa – tällä kertaa ukkomiehen kanssa. Jokainen uusi rakkauden huuma loppuu säännöllisesti vuoden tai parin kuluessa. Mikä minussa oikein on vikana? Enkö minä pysty rakastamaan ketään, vai eikö kukaan osaa rakastaa minua? Kuinka kauan on vielä etsittävä, ennen kuin löytyy se oikea, joka kykenee tyydyttämään sydämeni janon?
Tällaiset ajatukset kiertävät samarialaisen naisen mielessä hänen kulkiessaan keskipäivän helteessä Sykarin kaivolle ruukku päänsä päällä. Askelet painavat, ja sydänkin on raskas. Ketään ei näy tiellä, ihmiset viettävät siestaa. Juuri siksi nainen haluaakin mennä kaivolle nimenomaan keskipäivällä. Hän ei jaksa kuunnella naapurin naisten supinaa selkänsä takana eikä tuntea itseään ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi joukon keskellä. Eikä varsinkaan tavata nykyisen avomiehensä entistä vaimoa ja lapsia.
Ihmissuhteita naisella on vähän. Oma perhekin suhtautuu häneen paheksuvasti. Ystävättäriä ei juuri ole. On oikeastaan vain tuo yksi ainoa mies. Joskus se tuntuu suorastaan ahdistavalta – että elämässä on vain yksi ihminen. Aina pitää pelätä, että hänkin jättää. Että hän salassa muistelee entistä vaimoaan ja ikävöi lapsiaan. Että hänen rakkautensa loppuu jonakin päivänä kuten kaikkien muidenkin rakkaus on loppunut.
Mitä ihmettä - kaivolla istuu mies, juutalainen vaatetuksesta päätellen. Mitä hän tekee Samariassa yksinään, juutalainen rabbi? Ja miksi miehen pitikin istahtaa juuri kaivon kannelle – miten tässä nyt kehtaa tunkea hänen viereensä vettä ammentamaan? Arvata saattaa, mitä nuo pyhät rabbit meikäläisestä ajattelevat – hyvä etteivät sylje silmille... Naisen mietteet eivät ole mitenkään mieltä ylentäviä.
”Anna minun juoda astiastasi.” Nainen säpsähtää kuullessaan viereltään muukalaisen äänen. Enemmän hän ei voisi hämmästyä, vaikka aasi olisi häntä puhutellut. Eiväthän juutalaiset rabbit puhu naisille julkisella paikalla, eivätkä varsinkaan samarialaisille naisille! Saati että pyytäisivät palvelusta - juotavaa astiasta, johon joku samarialainen on koskenut saastaisilla käsillään!! Ennenkuulumatonta!!!
Nainen ei tiedä, mitä ajatella. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että Jeesus on lähettänyt opetuslapsensa kaupunkiin varta vasten saadakseen tavata hänet kaivolla kahden kesken.
Jeesus puhuttelee naista kuin vertaistaan. Käy vakavaa teologista keskustelua hänen kanssaan. Tarjoaa juotavaksi elävää vettä ja ilmoittaa jopa olevansa luvattu Messias. Sitten Jeesuksen onnistuu osoittaa naiselle hänen syntinsä kuitenkaan viemättä häneltä ihmisarvoa:Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Sinä puhuit totta” (Joh.4:16-18).
Raamattu kuvaa monta kohtaamista kaivolla, mutta tämä on niistä kaikkein ihanin. Jeesus ammentaa elämänsä pilanneelle ihmiselle juotavaksi elävää vettä, joka tyydyttää hänen rakkautta kaipaavan sydämensä janon. Vapahtajan kohtaaminen muuttaa samarialaisen naisen elämän. Nyt tuo ihmisarka erakko ei enää pelkää kyläläisten katseita eikä heidän kritiikkiään, vaan juoksee Sykarin keskustaan ja huutaa torilla: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?” (Joh.4:29).
Kyläläiset olisivat aivan hyvin voineet vastata hänelle: ”Kyllä mekin tiedämme, mitä sinä olet tehnyt. Siihen ei Messiasta tarvita.” Sen sijaan he lähtevätkin kuuntelemaan, mitä juutalaisella rabbilla on sanomista. Sykar olikin sitten ainoa ei-juutalainen kaupunki, missä Jeesuksen toiminta sai aikaan herätyksen hänen maanpäällisen toimintansa aikana. Sykarilaiset ilmeisesti ajattelivat, että jos kuuluisa juutalainen rabbi oli ottanut vastaan tuollaisen naisen, niin kyllä hän varmaan ottaa vastaan heidät kaikki muutkin.
Ja he sanoivat naiselle: ”Nyt me emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman Vapahtaja” (Joh.4:42).
Vain syntinen voi todistaa syntisten Vapahtajasta sillä tavalla, että sanoma menee perille. Niin sinäkin voit.
Evankeliumit kertovat myös äideistä, jotka toivat lapsensa Jeesuksen luo. Miten suurella kunnioituksella Vapahtaja heitä kohtelikaan! Lapset juoksivat, melusivat, häiritsivät opetuslasten teologista keskustelua, niin että nämä jo hermostuivat. Mutta Jeesuspa asettuikin äitien puolelle: Hyvin tehty. Lasten on saatava tulla minun luokseni. Kiitos kun näitte sen vaivan, että retuutitte heidät tänne asti. Heitä ei saa estää tulemasta minun luokseni, minun syliini. Heidän kaltaisilleen kuuluu Jumalan valtakunta.
Sivumennen sanottuna: mitä se miehestä osoittaa, etteivät lapset pelkää häntä vaan tulevat luottavaisesti hänen syliinsä?
Lapsia ja koiria ei voi pettää – he tietävät tarkkaan, kuka on aito ihminen ja kuka heistä todella välittää.
Viisi avoliittoa takana, kuudes menossa – tällä kertaa ukkomiehen kanssa. Jokainen uusi rakkauden huuma loppuu säännöllisesti vuoden tai parin kuluessa. Mikä minussa oikein on vikana? Enkö minä pysty rakastamaan ketään, vai eikö kukaan osaa rakastaa minua? Kuinka kauan on vielä etsittävä, ennen kuin löytyy se oikea, joka kykenee tyydyttämään sydämeni janon?
Tällaiset ajatukset kiertävät samarialaisen naisen mielessä hänen kulkiessaan keskipäivän helteessä Sykarin kaivolle ruukku päänsä päällä. Askelet painavat, ja sydänkin on raskas. Ketään ei näy tiellä, ihmiset viettävät siestaa. Juuri siksi nainen haluaakin mennä kaivolle nimenomaan keskipäivällä. Hän ei jaksa kuunnella naapurin naisten supinaa selkänsä takana eikä tuntea itseään ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi joukon keskellä. Eikä varsinkaan tavata nykyisen avomiehensä entistä vaimoa ja lapsia.
Ihmissuhteita naisella on vähän. Oma perhekin suhtautuu häneen paheksuvasti. Ystävättäriä ei juuri ole. On oikeastaan vain tuo yksi ainoa mies. Joskus se tuntuu suorastaan ahdistavalta – että elämässä on vain yksi ihminen. Aina pitää pelätä, että hänkin jättää. Että hän salassa muistelee entistä vaimoaan ja ikävöi lapsiaan. Että hänen rakkautensa loppuu jonakin päivänä kuten kaikkien muidenkin rakkaus on loppunut.
Mitä ihmettä - kaivolla istuu mies, juutalainen vaatetuksesta päätellen. Mitä hän tekee Samariassa yksinään, juutalainen rabbi? Ja miksi miehen pitikin istahtaa juuri kaivon kannelle – miten tässä nyt kehtaa tunkea hänen viereensä vettä ammentamaan? Arvata saattaa, mitä nuo pyhät rabbit meikäläisestä ajattelevat – hyvä etteivät sylje silmille... Naisen mietteet eivät ole mitenkään mieltä ylentäviä.
”Anna minun juoda astiastasi.” Nainen säpsähtää kuullessaan viereltään muukalaisen äänen. Enemmän hän ei voisi hämmästyä, vaikka aasi olisi häntä puhutellut. Eiväthän juutalaiset rabbit puhu naisille julkisella paikalla, eivätkä varsinkaan samarialaisille naisille! Saati että pyytäisivät palvelusta - juotavaa astiasta, johon joku samarialainen on koskenut saastaisilla käsillään!! Ennenkuulumatonta!!!
Nainen ei tiedä, mitä ajatella. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että Jeesus on lähettänyt opetuslapsensa kaupunkiin varta vasten saadakseen tavata hänet kaivolla kahden kesken.
Jeesus puhuttelee naista kuin vertaistaan. Käy vakavaa teologista keskustelua hänen kanssaan. Tarjoaa juotavaksi elävää vettä ja ilmoittaa jopa olevansa luvattu Messias. Sitten Jeesuksen onnistuu osoittaa naiselle hänen syntinsä kuitenkaan viemättä häneltä ihmisarvoa:Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Sinä puhuit totta” (Joh.4:16-18).
Raamattu kuvaa monta kohtaamista kaivolla, mutta tämä on niistä kaikkein ihanin. Jeesus ammentaa elämänsä pilanneelle ihmiselle juotavaksi elävää vettä, joka tyydyttää hänen rakkautta kaipaavan sydämensä janon. Vapahtajan kohtaaminen muuttaa samarialaisen naisen elämän. Nyt tuo ihmisarka erakko ei enää pelkää kyläläisten katseita eikä heidän kritiikkiään, vaan juoksee Sykarin keskustaan ja huutaa torilla: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?” (Joh.4:29).
Kyläläiset olisivat aivan hyvin voineet vastata hänelle: ”Kyllä mekin tiedämme, mitä sinä olet tehnyt. Siihen ei Messiasta tarvita.” Sen sijaan he lähtevätkin kuuntelemaan, mitä juutalaisella rabbilla on sanomista. Sykar olikin sitten ainoa ei-juutalainen kaupunki, missä Jeesuksen toiminta sai aikaan herätyksen hänen maanpäällisen toimintansa aikana. Sykarilaiset ilmeisesti ajattelivat, että jos kuuluisa juutalainen rabbi oli ottanut vastaan tuollaisen naisen, niin kyllä hän varmaan ottaa vastaan heidät kaikki muutkin.
Ja he sanoivat naiselle: ”Nyt me emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman Vapahtaja” (Joh.4:42).
Vain syntinen voi todistaa syntisten Vapahtajasta sillä tavalla, että sanoma menee perille. Niin sinäkin voit.
Evankeliumit kertovat myös äideistä, jotka toivat lapsensa Jeesuksen luo. Miten suurella kunnioituksella Vapahtaja heitä kohtelikaan! Lapset juoksivat, melusivat, häiritsivät opetuslasten teologista keskustelua, niin että nämä jo hermostuivat. Mutta Jeesuspa asettuikin äitien puolelle: Hyvin tehty. Lasten on saatava tulla minun luokseni. Kiitos kun näitte sen vaivan, että retuutitte heidät tänne asti. Heitä ei saa estää tulemasta minun luokseni, minun syliini. Heidän kaltaisilleen kuuluu Jumalan valtakunta.
Sivumennen sanottuna: mitä se miehestä osoittaa, etteivät lapset pelkää häntä vaan tulevat luottavaisesti hänen syliinsä?
Lapsia ja koiria ei voi pettää – he tietävät tarkkaan, kuka on aito ihminen ja kuka heistä todella välittää.